Kokemuksia kalustosta: Drift HD 170 Stealh

Dokumentointi on aina ollut lähellä sydäntä, siksi tämä blogikin alunperin syntyi.

Still-kamera on kulkenut mukana kalassa 10 vuoden ajan. Kuvia on arkistot ja albumit täynnä, hienoja muistoja on tallentunut paperille.

Jossakin vaiheessa tulee sellainen olo, että pitää saada jotakin uutta, vaikka vanha menetelmä on aivan hyvä niin silti kaipaa jotakin vaihtelua. Ennen vetouisteluun uudestaan hairahtamista tuli harrasteltua myös valokuvaamista vähän vakavammin. Canonin järkkäri ja repullinen putkia seurasi minua uskollisesti paikasta toiseen. Nyt kuitenkaan järkkäri ei ollut se juttu mitä nyt kaipasin, vaan digivideokamera.

Markkinoille on tullut viimeisen vuoden aikana isot valikoimat ns. Action HD-kameroita. Kuukauden-pari kaikenlaisia testejä ja klippejä katselleena minulla oli 2 vaihtoehtoa joista pitäisi itselle sopiva valita; ne olivat Gopro Hero ja Drift HD170 Stealh. Hintaluokka molemmissa oli melko sama.

Pitkän pohdinnan jälkeen päädyin ostamaan Driftin kameran, enkä ole päivääkään katunut. Vaakakupissa painoi muutamia syitä miksi Driftin valitsin:
- Pohjassa on normaali 8mm jalustakierre joten kiinnitysongelmia tulee vastaan tuskin koskaan
- Kamera on kätevän muotoinen, Gopro vaikutti vähän hankalanta pitää kädessä kuvatessa
- Kamerassa on näyttö, mielestäni todella tärkeä ominaisuus helpottaa kameran suuntaamista oleellisesti.
- Kameran linssiä voi asennuksen jälkeen pyöritellä, joten horisontin saa aina suoraan (tai niin suoraan, kun 170 asteen kuvakulmalla voi saada)
- Kameraan saa ulkoisen mikrofonin
- Kameran saa usb:n kautta lataukseen kuvauksen aikana, joten koko kalareissun kuvaaminen onnistuu ilman akkuongelmia
- Kamerassa tulee mukana langaton kaukosäädin

Lisäksi ostin 2200mAh tehoakun, takakannen suojan ja 16Gb muistikortin. Myöhemmin tilasin vielä ebaystä RAM Mount jalustan, jolla kameran saa asennettua oikeastaan mihin vaan, kunhan on kaide lähettyvillä. Koko setille tuli hintaa hieman yli 400 euroa.
Kamera kiinnitettynä RAM-Mountilla

Kamera kiinnitettynä omalla pika-kiinnikkeellä, irroitus onnistuu noin parissa sekunnissa.

Itse peruspaketti sisältää jo melko hyvät kiinitystarvikkeet laitteelle, on kaidekiinnikettä, kypäräkiinikettä ja erilaisia tarralappuja joita voi liimailla mihin nyt tahtookaan.

Laitteessa on tuki 32G muistikortille jolla saa helposti kokopäivän kalastukset tallennettua yhteen pötköön. Itse tuli vähän nuukailtua ja päädyin 16G korttiin johon mahtuu noin 5 tuntia videota kerralla.

Olen ottanut tavaksi, että noin tunnin välein katkaisen tallennuksen ja aloitan uudestaan. HD-video on sen verran raskasta jälkikäsitellä tietokoneella, joten tällä systeemillä tiedostot pysyvät suht järkevän kokoisina.

Laite osaa itse aloittaa uuden tiedoston, kun 4,3G (tai joku sen suuntainen) tiedostokoko täyttyy.

Ja sitten itse käyttökokemuksiin.

Laite on helppo sijoittaa veneeseen. Todella laaja kuvakulma mahdollistaa myös melko ahtaissa veneissä takatilan kuvaamisen. Aluksi meinasin, että joudun Busterissa viemään kameran tangon kanssa kauaksi sivulle, tämä luulo oli väärä ja koko takatilan kuvaava sijoituskohde löytyi kattoräkin vierestä.
Driftillä saa myös laajoja Still-kuvia

Kamera on 0,5m asti vedenkestävä joten vesisateet se pitää ulkopuolella. Vesieristys tekee kuitenkin tehtävänsä myös mikrofonin kanssa ja ääni ei ole huippuluokkaa. Tuuli tekee hirveät suhinat nauhalle. Silti muutamat räikänpärinät olen onnistunut tallentamaan melko onnistuneesti.

Aluksi pidin laitetta kaikenaikaa latauksessa ja kuvaamassa usb-tupakansytytin laturin avulla. Kuitenkaan silloin kameran takakansi ei ole täysin vesitiivis ja kovien sateiden jälkeen päädyin pitämään kameraa sammuksissa ja laittamaan kuvaamaan vain, kun tilanne on jo päällä. Tehoakulla ja vakioakulla saan yhteensä noin 8 tunnin edestä kuvausaikaa, joka ainankin syksyllä riittää koko päivälle aivan hyvin.

Kameraan saa takakanteen silikonisen suojan, jolla johtoliitokset saa melko tiiviiksi, talven aikana pitää koittaa perehtyä kuinka saisin täysin tiiviin latausliitoksen. Olisihan se kiva, jos tallennus pyörisi koko ajan. Nopeasta takilatärpistä tuskin muistaa ensimmäisenä laittaa kameraa päälle.

Videoita on tullut koneen muistiin kymmeniä tunteja. HD-videoiden käsittely on todella raskasta puuhaa ja noin vuoden vanha kannettava on auttamattomasti liian tehoton. Kun editoin yhden 2 minuutin koosteen siihen tuhraantuu noin pari tuntia.

Varmasti kamera pyörii reissuilla tulevaisuudessakin ja koitan saada hienoja tapahtumia tallentumaan muistikortille. Olisihan se hienoa, että joskus materiaali riittäisi esimerkiksi 30min videoon.

Kaikinpuolin mukava hankinta enkä ole katunut päivääkään. Hienoa katsella talvella, että mitä kaikkea sitä vesillä voikaan tapahtua.

Linkkejä ostospaikkoihin:
Kamera - Tsuumi.fi
Jalusta - Ebay

Kameran valmistajan kotisivut

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi.